torstai 20. tammikuuta 2022

 

Aluevaaleissa taistellaan rahasta

Sote-uudistus jätti ratkaisematta kaikkein kipeimmät ja kriittisimmät kysymykset. Se ei ratkaise sote-palveluiden rahoitusvajetta, eikä tarjoa keinoja henkilöstön tilanteen helpottamiseen ja siten palveluiden turvaamiseen kaikkialla Suomessa. Eduskuntapuolueet lupaavat kauniita, mutta käytännössä keinot puuttuvat. Jopa eräs eräs Vantaalainen hallituspuolueenjäsen siellä kehui KeuSoten toimintaa, vaikka me itsepäättäjät tuusulalaiset tiedämme miten Keusote kohtelee pohjois-tuusulan asukkaita, terkkareiden  jat kuntalaisten "pompottamiset", sulkemiset kesäisin ja talvisin, sekä Hyrylän akuuttiosaston lopullinen sulkeminen.

Sote-uudistus vie palveluista päättäviltä nekin säätövarat, jotka kuntapäättäjillä oli aiemmin. Kunnat pystyivät esimerkiksi korottamaan kunnallisveroa tai priorisoimaan sote-palveluita kuntien budjeteissa. Nyt tätä mahdollisuutta ei ole. Hyvinvointialueet saavat sen rahoituksen, jonka valtio niille osoittaa, tosin 80% vastuu vähennyksellä (eli syntyneiden kustannusten vähennys sääntö) ja siihen niiden on tyytyminen.

Sote-uudistuksessa on huomioitu rahoituksen puutteita luomalla joukko erilaisia rahoituksen suuntaamiseen tarkoitettuja laskentakaavoja, joilla rahoitusta yritetään suunnata hyvinvointialueilla tarkoituksenmukaisesti. Terveydenhuollon ammattilaiset eivät kuitenkaan usko näiden toimivan. Hyödyllisempää olisi antaa hyvinvointialueiden itse huomioida esimerkiksi alueiden iäkkäiden asukkaiden määrät toimintansa järjestämisessä.

Koko sote-uudistus perustuu jäykkään raamibudjetointiin, jossa ensin päätetään käytettävissä olevat varat ja yritetään sitten kattaa niillä lakisääteiset palvelut mahdollisimman hyvin. Tämä budjetointitapa lisää hoivavajetta ja pahentaa tilannetta, koska rahoituksen määrä ei nouse vaan vähentyy jatkuvasti suhteessa tarpeeseen. Hoitoon pääsy vaikeutuu vääjäämättä.

Jokainen voi miettiä, millainen suomalaisten sote-palveluiden tilanne olisi, mikäli rahoituksen kasvu olisi estetty jo vuosituhannen alussa. Nyt kustannukset on sentään huomioitu, vaikkakin vain osittain. Sote-palveluiden kulujen kasvulle on painavat perusteet ja ne on huomioitava myös jatkossa.

Oikea tapa järjestää palvelut on raamittaa ensin hyvinvointialueella tarvittavat palvelut ja sovittaa rahoitus vastaamaan tätä hyvinvointiraamia. Tällöin on mahdollista katkaista hoivavajeen kasvu ja  järjestää tasapuoliset ja kattavat palvelut kaikille. Pitkällä aikavälillä tämä on ainoa kestävä ratkaisu ja sen rahoittamiseksi hallituksen tulee esimerkiksi perua järjettömän kalliit hävittäjähankinnat tai lopettaa pääomatulojen erityiskohtelu ja siirtää ne progressiivisen verotuksen piiriin.

Tuusulassa on valitettavasti Keusoteen liittymisen myötä leikattu jo akuuttiosasto Hyrylästä ja väitän, ettei tämä tule jäämään ainoaksi leikkaukseksi Tuusulan kunnan alueella.

Kokemukseni ja myös kamppailuni, aina eduskuntaan asti mm. Jokelan Rautatieaseman säilyttämiseksi sekä yöpäivystysambulanssin ja terkkareiden (Jokelassa ja Kellokoskella) säilyttämiseksi tuusulassa, todistivat minulle sen, ettei kansalaiset/kuntalaiset oikeutta saa, jolleivät eduskuntapuolueet toimi oikeudenmukaisuuden ja tasa arvoisuuden puolesta.

Ja nyt eduskuntapuolueiden järjestämä tuhansien (6000-8000) euron lisäpuoluetuki, aluevaaleissa valituille kertoo tämän likaisen pelin hengen.

keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Ei suurkuntia. Kyllä nykykunnille ja lähipalveluille: HX-hävittäjä hankinnat ovat aivan turhia ja niiden...

Ei suurkuntia. Kyllä nykykunnille ja lähipalveluille: HX-hävittäjä hankinnat ovat aivan turhia ja niiden...: HX-hävittäjä hankinnat ovat aivan turhia ja niiden kustannukset leikkaavat kansalaisten palveluita ! Kokonaiskustannus jopa 42 milja...
What do you want to do ?
New mail




HX-hävittäjä hankinnat ovat aivan turhia ja niiden kustannukset leikkaavat kansalaisten palveluita !

Kokonaiskustannus jopa 42 miljardia

Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimuskoordinaattorina toiminut Eero Lehto kiinnitti huomiota siihen, että HX-arvioissa korostetaan suorituskykyä eikä sovelleta mitään kustannus-hyöty-analyysia. Erikoista on sekin, että ulko- ja turvallisuuspoliittisia vaikutuksia arvioivat vain puolustusvoimat.
– Kustannusten osalta eniten vialla on se, että operointi- ja ylläpitokustannukset ovat jääneet taka-alalle. Esimerkiksi F-35A -hävittäjien hankinnan kokonaiskustannukset ovat lähes viisi kertaa enemmän kuin pelkkä hankintahinta.

On ihme, kuinka vähän HX-hanke on esillä nyt, kun keskustellaan julkisen talouden säästötarpeista.
Lehto arvio, että 64 ruotsalaisen Jas Gripen E -hävittäjän hankinnan kokonaiskustannuksilla saataisiin vain 18 yhdysvaltalaista F-35A -hävittäjää. 64 F-35A-hävittäjän elinkaarikustannukset olisivat peräti 42 miljardia.

– On ihme, kuinka vähän HX-hanke on esillä nyt, kun keskustellaan julkisen talouden säästötarpeista. Eikö se olisi luonteva säästökohde, kysyi Lehto.
Suomen Kuvalehden mukaan HX-hankkeen tarjoajien antamia tietoja elinkaarikustannuksista ei ole kerrottu edes ylimmälle valtiojohdolle (SK 14.5.). Niiden kertomista vältetään viimeiseen asti, jotta lukuja ei voi käyttää hankintaa vastaan. (Teksti lainattu Tiedonantaja lehdestä, otsikko oma)

maanantai 11. toukokuuta 2020





Harmi, valitettavasti näyttää käyvän, kuten jo 8 huhtikuuta, mielipide kirjoituksessani arvelin, että Keusote lopettaa pohjois-Tuusulan terveyspalvelut toimitaloineen.

Jo toiminnan aloittamisen yhteydessä päätettiin eduskuntapuolueiden toimesta tehdä ”valuvikoja” koko tulevaan järjestelmään.

Kun yksityisille Terveys-yrityksille maksetaan korvaus listautuneiden (eli kyseiseen yksityiseen terveysyritykseen ilmoittautuneiden) asiakkaiden lukumäärän mukaan, eikä palvelujen käytön mukaan, niillä on selkeä intressi haalia helppohoitoisia potilaita ja pyrkiä eroon paljon hoitoa vaativista potilaista. (Yliaktuaari O Savela)

Kulujen lisäys Keusotessa oli vuonna 2018 yli 1 miljoonaa euroa (erikoissairaanhoidon kulujen lisäys) kaikki tämä yhdestä yrityksestä, Aavasta mutta sen kaikista kolmesta toimipisteestä Hyvinkää, Järvenpää, Tuusula.

Kun toiminta ”rönsyilee” Keusotessa ja rahaa on saatava lisää nopeasti, ja kun sitä ei tule
samoin ja löyhästi, kuin Korona epidemian korvaukset yrityksille, niin siksi käydään Tuusulan kuntalaisten kimppuun. Tarkemmin vielä, Jokelalaisten ja Kellokoskelaisten lähiterveyspalveluiden poistamiseksi heiltä.

Keusoten valtuustossa on 43 valtuutettua, jotka asiasta päättävät, heistäkin on vain 8  Tuusulasta, eikä yhtään pohjois-Tuusulasta!

On hyvä havaita, että lähiterveyspalvelut ovat myös Tuusulan kuntalaisille tärkeät, tämän huomaa myös asiasta huolestuneista mielipidekirjoituksista.    

sunnuntai 10. toukokuuta 2020

Ei suurkuntia. Kyllä nykykunnille ja lähipalveluille: Jori Porspakka Jokelan ja Kellokosken terveysas...

Ei suurkuntia. Kyllä nykykunnille ja lähipalveluille: Jori Porspakka Jokelan ja Kellokosken terveysas...: Jori Porspakka Jokelan ja Kellokosken terveysasemien poistamista ennakoin jo 8 huhtikuuta 2020 mielipidekirjoitukse...
What do you want to do ?
New mail



Jori Porspakka



Jokelan ja Kellokosken terveysasemien poistamista ennakoin jo 8 huhtikuuta 2020 mielipidekirjoituksessani.

Lähiterveyskeskusten palvelut, kyläläisille tärkeät Jokelassa ja Kellokoskella poistettiin (myös hoitajan ja lääkärin vastaanottotoiminta) ja siirrettiin pois, Hyrylään sekä Hyvinkäälle.

Keusoten toimintaa siirrettiin pois Kellokoskelta Hyrylän terveysasemalle, samoin siirrettiin (pohjois-tuusulan terkkarien) Jokelan ja Kellokosken hammashoitolat. Ne siirretään Kellokoskelta, Hyrylään ja Jokelasta Hyvinkäälle.

Lähiterveyskeskuksten siirrot astuivat voimaan jo 2.4 Kellokoskella ja Jokelassa 7.4.

Tämän toiminnan perusteluksi Keusote esittää Koronapotilaiden lisääntynyttä hoidontarvetta ja henkilökunnan riittävyyden turvaamista, siirtämällä hoitajan ja lääkärin vastaanottotoimintaa ja suun terveydenhuoltoa pieninmiltä terveysasemilta suurinmille.

Pohjois-tuusulassa ollaan erittäin huolissaan siitä, että kun Koronavirus maassamme voitetaan ja pandemia karkoitetaan, niin palautuuko myös enää (koskaan) lähiterveysasemien terveyspalvelut pohjois-tuusulassa, myös suun terveydenhuoltoa myöten ennalleen?

Pystyykö Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä lupaamaan tämän? Kysyn tätä myös tuusulan vastuullisilta Keu-Sote valtuutetuilta sekä kuntapuolueilta, Ruut Sjöblum (kok), Grunström Heidi (tupu), Nuutinen Annina (sdp), Raita Jari (kesk), ja myös pormestari kaartimme Lindberg, Mäki-Kuhna ja Salonen.

tiistai 28. huhtikuuta 2020






Taas on tavallinen kansa maksajan osassa, myös tässä kriisissä!


Huimat tukirahat (verovaroistamme) yritysmaailmalle ja lisääntyvät vaatimukset työntekijöiden työehtosopimusten heikentämiseksi, ovat jatkuvaa ”kauraa” julkisuudessa.

 Nyt kelpaamme taas mukaan maksajan rooliin, tämän yhteisen pahan  Pademian ja laman voittamiseksi -  ”yhdessä” !

 Mutta kokemus aikaisempien vuosien lamojen ja Pademien kulut on aina maksanut, tavallinen kansa - niin nytkin tulee tapahtumaan.
 Ja härskinä lisänä, työväenpuolueet hallituksessa ovat edelleen täysin kuuroja HX-hävittäjä hankintojen kustannuksista, ja Puollustusministeri (Tuusulasta) salasi vielä päätöksen, jolla hävittäjien hintaa yhä vielä nostettiin!

Kaikesta huonosta huolimatta, osallistu Taistelevaan Vappuun 2020 vaikka tule mukaan kunniakäynnillä, Tuusulan Punaisten haudoilla Pe 1.5 klo 9